26.5.2015

Matkakuumeessa

IMG_3565 IMG_3553 IMG_3560 IMG_3561
mekko Primark / takki H&M / kengät Nly Trend / laukku New Yorker / aurinkolasit H&M

Rehellisesti tämän tytön mielessä ei pyöri juuri muuta kuin perjantaina starttaava viikon loma Irlannissa. Edes se, että tämän hetkinen sääennuste ei lupaa kyseiseen maahan kuin pilviä ja sateita (Suomeen sen sijaan yli kahtakymmentä lämpöastetta ja aurinkoa...) ei masenna. Mulla on kuitenkin vakaa usko siihen, että onni ja sääkartta kääntyy vielä meidän puolelle! 
Edessä olisi kuitenkin vielä kolme työvuoroa ja liikaa tekemistä, mutta eiköhän tässä selvitä. Meidän lento lähtee perjantaina iltapäivällä viideltä, mutta meidän päivä alkaa jo paljon aiemmin, kun mennään Onnibussilla Helsikiin ja sieltä lentoasemalle. Suoriakin yhteyksiä menisi (ja niillä ollaan itseasiassa aina kuljettukin), mutta koska yhden henkilön menolippu maksaa 22 euroa (eli nopealla laskutoimituksella kahden hengen menopaluuliput maksaisi yhteensä melkein 90 euroa) ja kahden hengen menolippu Onnibussilla 12 euroa, niin tämmösenä budjettimatkaajana valitsin ilman muuta jälkimmäisen.
Tuli myös huomattua (kerrankin ajoissa!) että kesäkuun ensimmäinen päivä on Irlannissa Bank Holiday eli suurin osa paikoista, liikkeistä jne. on kiinni tai poikkeusaukioloajoilla. Eipä tuo mittään haittaa, moisen päivän pitäisi soluttautua ihan kätevästi meidän matkasuunnitelmiin! Ja toisin kuin vime reissuun Köpikseen, otan koneen nyt mukaan, koska viikko on sen verran pitkä aika, että välillä täytyy varmasti tyhjennellä muistikorttia koneelle ja vaikka lennot ovatkin vain kolme tuntia, ehtii siinä ajassa katsoa vaikkapa yhden elokuvan. 

Nojoo, joko tuli selväksi että olen ihan törkeän kovassa matkakuumeessa täällä? Hyvä! Nyt yritän saada jotain tuohon ihanan kesäiseen säähän sopivaa vaatetta niskaan ja lähteä koiran kanssa lenkkeilemään. Palaillaan! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti