22.1.2017

Loputtoman pitkä tammikuu

IMG_2799 goodvibes IMG_2825 neuletakki Forever 21 / t-paita Gina Tricot / hame ja kengät H&M

Puuuh, onko siellä muita, keitä tämä tammikuu alkaa pikkuhiljaa jo kyllästyttämään? Tuntuu, että tätä on kestänyt jo pienen ikuisuuden verran ja miettikää, joulusta ei ole vielä edes kuukautta!? Monesti tuntuu, että aika menee kuin siivillä, mutta nyt se on lähinnä pysähtynyt. Tai ehkä tunne johtuu vain siitä, että odottaa kevättä jo niin kovasti. Jo ihan sen takia, että musta tuntuu että ajan lisäksi sitä on jotenkin itsekin seisahtanut. Tekee ja toimittaa kaikki pakolliset jutut, mutta pääkoppa on jotenkin juntturassa ja kaikki on ihan jees, mutta mikään ei tunnu hetkauttavan sen enempää. Toki mitään ihmeellisempää ei ole edes tapahtunut, että pitäisi suurissa tunnekuohuissa pyöriskellä mutta tiedättehän. Kaikki tuntuu jotenkin niin tasaiselta. Ehkä oon vaipunut vahingossa jonkin sortin talvihorrokseen. Nyt pitäisi saada ravisteltua itsensä hereille! 

Tämä viikko laitetaan pulkkaan lyhyen iltavuoron voimin, kunhan vaan pysyisin hereillä siihen saakka. Käytiin nimittäin äsken pitkällä lenkillä koiran kanssa ja päiväunet tuntuis niin mukavalta vaihtoehdolta... rentoa sunnuntain jatkoa tyypit! :) 

4 kommenttia:

  1. Mulla on täysin samat fiilikset tammikuun suhteen! Tää aika vuodesta on jotenkin aina tosi kuormittavaa mulle, en millään malttais odottaa kevättä.

    Tsemppiä uuteen alkavaan viikkoon, aika pian on jo helmikuu! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Larissa ♥ Samoin sulle! Ite kyllä voisin melkeistäänpä skipata helmikuunkin ja siirtyä suoraan maaliskuuhun..:D Oi, kevät, mie ootan sinuu!

      Poista
  2. Tosi kiva toi neuletakki! :) Mulla taas tammikuu on mennyt ihan sikanopeasti, mut johtuu varmaan siitä että oon kerrankin saanut vaan nauttia olostani ja laiskotella kotona :'D Näytät nätiltä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos hurjasti ♥ Mulla noita pitkiä neuletakkeja löytyy useampikin ja ne on kyllä ihan lemppareita! Sun tammikuu kuulostaa oikein hyvältä!

      Poista