15.5.2017

Kolmen kerroksen kevätkakku


Tein äitienpäiväksi hurmaavan pehmeän, mutta raikkaan kolmikerroksisen juustokakun, mikä sisälsi vadelmaa, mangoa sekä vaniljaa. Maut sopi ihan täydellisesti yhteen keskenään, mutta samalla taktiikalla kakun makumaailmaa voi muuttaa ihan oman mielikuvituksensa mukaan. Mulla on ainakin jo pari variaatiota mielessä, joita haluan jossakin välissä kokeilla... Kakun tekeminen on helppoa, joskaan ei aivan niin nopsaa kuin perinteisen yhtä makua sisältävän kakun. Kärsivällisyys kuitenkin palkitaan!

IMG_5181

Vadelma-mango-vaniljajuustokakku

pohja:
n. 100-150 g valitsemiasi keksejä (käytin Marie-keksejä)
n. 70 g voita

Murenna keksit joko pussin sisällä kaulinta apuna käyttäen tai blenderissä. Sulata voi miedolla teholla mikrossa ja sekoita tasaisesti keksimurujen joukkoon. Taputtele 24-26 cm irtopohjavuuan pohjalle tasaisesti.

täytteet:
4 dl kuohukermaa
200 g maustamatonta tuorejuustoa
1 prk makeutettua maitotiivistettä (kondensoitu maito)
150 g pakastevadelmia
n. 1 dl mangososetta
2 tl vaniljasokeria
7 liivatelehteä

valdelma-mango-vaniljakakku

Suosittelen aloittamaan täytteiden valmistuksen siitä, että kuumentaa pakastevadelmat ja soseuttaa ne sitten sauvasekoittimella tms. soseeksi ja siivilöi suurimman osan siemenistä pois, ja antaa jäähtyä. Laita sitten liivatelehdet pehmenemään runsaaseen kylmään veteen.

Vatkaa kuohukerma kuohkeaksi, paksuksi vaahdoksi ja lisää joukkoon maitotiiviste. Sekoita tasaiseksi ja lisää tuorejuusto. Jaa massa sitten kolmeen eri kulhoon suurinpiirtein tasan, tai jos haluat jotakin makukerrosta enemmän, niin jätä siihen reilummin (huom. tässä reseptissä määrät on kuitenkin laskettu niin, että kaikkia kerroksia on yhtä paksusti)
Kokoamisen voi aloittaa ihan missä järjestyksessä haluaa, mutta minä laitoin vadelmakerroksen alimmaiseksi. Vatkaa 1/3 täytteeseen jäähtynyt vadelmasose, pese vatkainosat ja jatka mangokerrokseen, eli vatkaa reilun desin verran (mielellään makeuttamatonta) mangososetta 1/3 täytteen joukkoon. Lisää viimeiseen täyteosaan vaniljasokeri. 
Kiehauta sitten hieman reilu puoli desiä vettä ja liota liivatelehdet siihen. Sekoita 1/3 osa liivatenesteestä kunkin täytteen joukkoon hyvin sekoittaen. Jos käytät vatkainta, suosittelen tässäkin huuhtaisemaan vatkainosat sekoitusten välissä, jos haluaa tasaisen yksiväriset raidat kakkuun. Jos on fiksu multitalentti, voi tämän liivatevaiheen tehdä jo ennen makuaineiden sekoittamista täytemassaan ja sekoittaa molemmat samalla, mutta itselleni oli selkeämpää tehdä molemmat erikseen :)

Kaada pohjan päälle valdelmatäyte, sitten varovasti mangotäyte ja lopuksi vaniljatäyte päällimmäiseksi. Massa on aika paksua, joten kerrosten ei pitäisi sekoittua keskenään mikäli massan kaataa hitaasti ja tasaisesti vuokaan. Kerrokset voi halutessaan tehdä myös "erikseen" eli antaa yhden kerroksen hyytyä aina hieman ennen seuraavan tekoa, mutta tässä käy helposti niin, että kerrokset jää selvästi myös kakkuun, eli kakkua leikatessa kakkupalasta tulee helposti kolmeen osaan "hajoava" kokonaisuus. 

IMG_5186

Koristelussa vain mielikuvitus on rajana - tähän käy esimerkiksi varmasti äärettömän hyvin maito-tai valkosuklaa sulatettuna päälle (mä tein suklaattoman version siksi, että yksi syöjistä ei voi sitä syödä). Mä käytin pastellisävyisiä valmismarenkeja ja sokerimassakoristeita. Kakun reunassa olevat marengit kiinnitin sokerilla, jonka olin liuottanut pieneen määrään vettä (tästä syntyy sellainen tahmea mönjä). Osan täytemassasta voi myös säästää ja pursottaa siitä koristeita kakun pinnalle, tai jos haluaa oikein näyttävän kokonaisuuden, käyttää vielä 2 dl kermaa melko tiiviiksi vatkattuna pelkästään pursotuksiin. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti